Ilmastonmuutoksen myötä erinäiset tartuntataudit leviävät alati uusille alueille. Esimerkiksi vaarallisia viruksia levittäviä tiikerihyttysiä tavataan jo Ranskan korkeudella. Myös muita vektoreita, kuten punkkeja, levittäytyy ilmaston lämmetessä pohjoisemmaksi.
Ilmastonmuutoksen voimistamat säiden ääri-ilmiöt, esimerkiksi tulvat ja syklonit, luovat tautien leviämiselle otollisia olosuhteita, juomavesien saastumista ja kasvualustoja hyttysille. Ohjelmassa kuullaan, kuinka malaria- ja koleratilanne ovat pahentuneet ilmaston muuttuessa Mosambikissa.
Asiantuntijoiden mukaan tautiriskeihin varautuminen ja niiden tunnistaminen edellyttää monitieteistä yhteistyötä. Ohjelmassa kuullaan kahta laaja-alaisen kentän eturivin tutkijaa Atlantin molemmin puolin.
Lisäksi selviää, millaisia konkreettisia projekteja tautiriskien vähentämiseksi on meneillään Ghanassa ja Vietnamissa.
Lopussa suomalaisasiantuntija avaa, millaisia tautiriskejä Suomeen kohdistuu ja millaisella aikajänteellä.
Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman ovat toimittaneet Jenna Vehviläinen ja Paula Vilén. Äänitarkkailijana on Panu Willman. Tunnusmusiikki: Petri Alanko, kuva: Tuuli Laukkanen/Yle.
Podden och tillhörande omslagsbild på den här sidan tillhör
Yle Areena. Innehållet i podden är skapat av Yle Areena och inte av,
eller tillsammans med, Poddtoppen.