Mitä jatkuva oppiminen tarkoittaa toimitusjohtajan roolissa? Millaista asennetta tekoäly vaatii? Ja miksi kannattaa olla utelias?
Matkalla johtajaksi -podcastissa tunnetut johtajanaiset jakavat oppejaan ja osaamistaan toisille johtajanaisille ja sellaisiksi haluaville. Neljännessäkymmenessäneljännessä osassa Kuehne+Nagelin Suomen ja Viron toimitusjohtaja Hanna Korvenpää kertoo matkastaan logistiikka-alan johtajaksi. Podcastia juontavat Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Saija Äikäs ja yrittäjä, toimitusjohtaja Petra Erätuli.
”Hanna Korvenpään vahva kehittymishalu yllätti. Toimitusjohtajat ovat tunnetusti aikaansaavia ihmisiä, mutta Korvenpää on väitellyt työnsä lomassa tohtoriksi. Hän kehittää itseään jatkuvasti, opettelee uutta ja toimii myös aktiivisesti elinkeinoelämän järjestöjen luottamushenkilötyössä”, juontajakaksikko sanoo.
Kuka Hanna Korvenpää?
Hanna Korvenpää on sveitsiläisen logistiikkayhtiön Kuehne+Nagelin Suomen ja Viron toimitusjohtaja. Hän on toiminut yhtiössä eri rooleissa vuodesta 2001. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi yrityksen myynti- ja markkinointijohtajana.
Korvenpää toimii Helsingin seudun kauppakamarin hallituksen puheenjohtajana ja on myös Keskuskauppakamarin hallituksen jäsen. Lisäksi hänellä on muita luottamustehtäviä elinkeinoelämän järjestöissä, hän toimii muun muassa EK:n logistiikkavaliokunnan puheenjohtajana.
Hanna Korvenpäällä on MBA- ja eDBA-tutkinnot, hän väitteli tänä vuonna tohtoriksi.
Podden och tillhörande omslagsbild på den här sidan tillhör
Helsingin seudun kauppakamari. Innehållet i podden är skapat av Helsingin seudun kauppakamari och inte av,
eller tillsammans med, Poddtoppen.