Romanttinen kirjallisuus, ja niin kutsuttu rakkausviihde, on suositumpaa kuin koskaan, ja etenkin kirjatiktokissa trendaavin genre. Kaksi kotimaista kirjailijaa, Anneli Vehkoo ja Tiina Lifländer kertovat ohjelmassa millaista on kirjoittaa romanttista viihdekirjallisuutta, miten hahmot syntyvät ja millainen on ollut polku kirjailijana.
Tiina Lifländer on vaihtanut tyylilajia nykykaunosta feelgood-kirjallisuuteen. Uusin romaani Merta edemmäs kertoo Sinistä, joka ottaa vapaata töistä ja lähtee Walesiin. Rannikkokaupungin majatalon ikkunasta avautuva merimaisema lumoaa päähenkilön ja aamiaislautasen ääressä hänen ajatuksensa ajautuvat silti Suomeen ja sinne jääneeseen entiseen poikaystävään. Onko Sini tehnyt elämänsä suurimman virheen?
Pariisissa asuva Anneli Vehkoo kirjoittaa parisuhteen erilaisista vaiheista. Hänen neljäs romaaninsa Kaksi askelta kaipuuseen kuvaa kahden aikuisen parisuhdetta ja arkea suuremman elämän kaipuuta. Se kertoo myös ulkomailla asumisesta, koti-ikävästä sekä Suomesta ja Ranskasta. Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin ja Meaux'n historialliseen esikaupunkiin. Miten kirjoitetaan romanttinen matkatarina?
Kummankin kirjailijan uutuusromaanissa kuvaillaan suomalaista päähenkilöä rakkauselämänsä pyörteissä romanttisissa eurooppalaismaisemissa kaukana kotoa Tiina Lifländerin romaanissa ollaan Walesissa ja Anneli Vehkoon romaanissa ollaan Pariisissa.
Ohjelman vieraina ovat kirjailijat Anneli Vehkoo ja Tiina Lifländer.
Podden och tillhörande omslagsbild på den här sidan tillhör
Yle Areena. Innehållet i podden är skapat av Yle Areena och inte av,
eller tillsammans med, Poddtoppen.