Näin totesi Ranskan kirkkain jalkapallotähti Kylian Mbappé EM-kisojen alussa ja pyysi ranskalaisnuoria äänestämään. Urheilijan avoin poliittinen kannanotto sai Jennyn pohtimaan, miten suuria jännitteitä Ranskassa on.
Ranskassa on edessä pikavaalit, koska presidentti hajotti parlamentin saatuaan äärioikeistolta selkäänsä EU-vaaleissa.
Etenkin Pariisissa tunnelma on järkyttynyt, kertoo Ranskassa asuva toimittaja Annastiina Heikkilä. Pääkaupungissa äärioikeistolaista Kansallista liittoumaa äänestettiin muuta maata vähemmän.
Annastiinan mukaan äärioikeistolla on nyt parempi mahdollisuus viedä voitto kuin koskaan Ranskan historiassa. Ranskan vaalitavan vuoksi ennustaminen on kuitenkin hankalaa.
Miten Ranskan käy, jos maan presidentti ja parlamentti vetävät maata eri suuntiin? Kyseessä on yksi EU:n jättiläisistä, ja siksi myös suomalaisille on väliä sillä, mitä Ranska päättää.
Todennäköistä on, että Ranskassa on edessä pysähtyneisyyden ja sekaannuksen tila.
Mistä maailma puhuu -podcast vaatii entistä parempia maailmanselityksiä joka toinen torstai.
Podden och tillhörande omslagsbild på den här sidan tillhör
Yle Areena. Innehållet i podden är skapat av Yle Areena och inte av,
eller tillsammans med, Poddtoppen.