Sota Ukrainassa on paljastanut EU:n puolustustarviketuotannon heikkoudet ja riittämättömyydet. Esimerkiksi tykistöammuksia ei saada tuotettua Euroopassa lähellekään tarpeeksi. Valtaosa Euroopan asehankinnoista tehdään edelleen EU:n ulkopuolelta, etenkin Yhdysvalloista.

Asetuotannon alisuoriutumisesta on syytetty etunenässä Saksaa. Ohjelmassa kuultavan saksalaisasiantuntijan mukaan päättäjät Saksassa ovat vitkutelleet hankintapäätösten tekemisessä.

EU:n oman tuotannon vauhdittamiseksi EU-komissio julkisti tänä keväänä unionin historian ensimmäisen puolustusteollisuusstrategian. Komissio haluaa, että vuoteen 2030 mennessä EU-maat tekisivät 40 prosenttia kalusto- ja materiaalihankinnoista yhdessä. Tämän lisäksi puolet puolustushankinnoista tehtäisiin Euroopasta. Ohjelmassa kaksi puolustusteollisuusasiantuntijaa arvioi Euroopan asetuotannon tilaa.

Lisäksi käydään suomalaisnorjalaisen puolustustarvikeyhtiö Nammon tehtaalla Sastamalassa ja kuullaan miten kiireistä tykistöammusten kuorten valmistuksessa nyt on.

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman ovat toimittaneet Anna Saraste ja Paula Vilén. Äänitarkkailijana on Mikko Kymäläinen. Tunnusmusiikki: Petri Alanko, kuva: Tuuli Laukkanen/Yle.

Podden och tillhörande omslagsbild på den här sidan tillhör Yle Areena. Innehållet i podden är skapat av Yle Areena och inte av, eller tillsammans med, Poddtoppen.